• mitu-m@hotmail.com

Kuvaaja

Olen Mia (tuttujen kesken myös Mitu), Oululainen, vuonna 1990 syntynyt valokuvaaja. Toimin pääosin Pohjois-Suomen alueella ja reissailun yhteydessä muuallakin Suomessa. Kipinän valokuvaukseen sain vuonna 2007 ja vuosien saatossa kuvauksesta on kehkeytynyt vakavamielisempi harrastus ja osittainen sivutyö. Suurin intohimoni on aina ollut hevosurheilu, mutta oli kyse sitten häistä, valmistujaisista taikka muista kekkereistä, kuvaan niitäkin mielelläni. Hevosurheilussa minua kiehtoo eniten ratsuhevoset, mutta hyvin usein minut löytää myös raviratojen laidoilta.

Ensimmäiseltä koulutukseltani olen ratsastuksenohjaaja, johon valmistuin Kiuruvedellä Hingunniemestä vuonna 2010. Sen jälkeen olen opiskellut tietojenkäsittelyä Informaatioteknologian parissa ja työskennellyt muutaman vuoden verohallinnolla henkilö- ja yritysverotuksessa tallentajana.

Keväällä 2018 aloitin kevytyrittäjänä. Näin ollen minulla ei ole henkilökohtaista omaa y-tunnusta, vaan toimin laskutuspalvelun y-tunnuksen alla, kuitenkin itsenäisenä yrittäjänä. Laskutuspalvelu vastaa työni laskutuksesta ja verotuksesta.

Olen myös yksi Sukupostin aktiivisista ylläpitäjistä.


Kuvauskalusto

- Nikon D7200 runko
- Nikon D90 runko
- Nikkor 50mm f/1.8G
- Nikkor AF-S 70-200mm f/2.8G VR IFED II
- Nikkor AF-S DX 18-55mm f/3.5-5.6G
- Nikkor AF-S DX VR 55-200mm f/4-5.6G
- Meike MB-D80/D90 akkukahva


Julkaistua

Asiakkaitani ovat mm. Kalevamedia Oy, Suomen Hippos ry, Hevosurheilu ym.

Kuviani on julkaistu netissä, lehdissä ja mainoksissa, mm:

- Hevosurheilu
- Hippos.fi
- Ravinetti
- Kaleva
- Äimäraution ravirata
- Ravien käsiohjelmat
- Villivarsa 11/2014
- Apu-lehti marraskuu 2014
- Ylä-Savon ammattiopisto jalostuskuvasto 2014
- Suomen shetlanninponiyhdistyksen jäsenlehti 2/2013
- Suomen shetlanninponiyhdistyksen vuosikirja 2013
- Mtv:n urheilu-uutiset verkossa
- Kattava määrä Sukuposti.net -Onlinessa
- vieskamaraton.fi